Meille kasvu on enemmän kuin liikevaihtoa tai tulosta. Se on myös oppimista, rohkeita valintoja ja kykyä kohdata tulevaisuus uteliaasti. Kasvu näkyy siinä, miten ihmiset voivat, miten tiimit toimivat ja miten yritys vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
Areto*Creative on syntynyt pitkäaikaisesta yhteistyöstä, jaetuista oivalluksista ja yhteisestä halusta tehdä merkityksellistä työtä. Uskomme, että ihmiset loistavat, kun he voivat toimia yhdessä luottaen ja ymmärtäen toisiaan.
Tuomme yritykseesi näkemyksen, joka ulottuu pintaa syvemmälle. Jotta kasvu voisi tapahtua luonnollisesti, kestävästi ja ilolla.
Autan yrityksiä kasvamaan yhdistämällä muotoilun, johtamisen ja markkinoinnin osaamisen. Vahvuuteni on mahdollisuuksien tunnistaminen ja osallistavien prosessien ohjaaminen, joissa suunnitelmat muuttuvat teoiksi. Uskon, että kestävä kehitys lähtee ihmisistä ja arvoista ei vain prosesseista.
Minulla on yli 20 vuoden kokemus johtamisesta esihenkilönä, yrittäjänä ja toimitusjohtajana. Olen saanut kulkea kymmenien yritysten rinnalla muutoksessa ja nähnyt, miten todellinen kehitys tapahtuu arjessa, askel kerrallaan.
Viime vuosina olen syventänyt osaamistani Gestalt-organisaatiopsykologian opinnoissa, ja inspiroidun näkökulmista, jotka avaavat uusia tapoja ymmärtää maailmaa ja rakentaa tulevaa.
Autan yrityksiä löytämään sen, mikä tuntuu oikealta ja puhuttelee syvemmällä tasolla.
Olen graafinen suunnittelija ja palvelumuotoilija. Aretossa vastaan brändistä ja markkinoinnista. Tuon keskusteluihin uusia näkökulmia ja etsin ratkaisuja, jotka resonoivat sekä asiakkaiden että tiimin kanssa.
Minua kiehtoo tarinankerronta ilman sanoja – värit, muodot, tunnelmat ja se, mikä virtaa pinnan alla. Luonto ja meditaatio antavat tilaa luovuudelle ja auttavat pitämään kiinni olennaisesta.
Haluan auttaa yrityksiä löytämään oman äänensä ja tehdä siitä unohtumattoman.
Psykologi ja vuorovaikutusterapeutti,
työhyvinvointi ja psykologinen turvallisuus
Silja Salmi +358 44 348 0902
Olen koulutukseltani psykologi psykoterapeutti ja vuorovaikutusterapeutti. Työni ytimessä on ihmisten välinen vuorovaikutus – se, miten kohtaamme toisemme myös paineen ja muutoksen keskellä. Minulla on vuosien kokemus työskentelystä erilaisten ihmisten ja organisaatioiden kanssa usein vaativissa tilanteissa.
Olen perehtynyt vuorovaikutuksen tutkimiseen ja kehittämiseen myös käytännönläheisten ja luovien menetelmien avulla. Rakastan työtäni, jossa saan yhdistää psykologian ja vuorovaikutuksen organisaation hyvinvoinnin ja toimivan työyhteisön tueksi.
Valmennukset ja työnojaus
Vuorovaikutuskouluttaja ja työnohjaaja, johtoryhmävalmennukset
Oskari Salmi +358 44 551 0762
Minulla on vuosien kokemus suorasta yritysyhteistyöstä ja työstä muuttuvissa asiantuntijaorganisaatioissa. Olen erityisen kiinnostunut ihmisen kokemuksesta ja siitä, miten yksilöt ja tiimit voivat paremmin ja toimivat sujuvammin yhdessä.
Valmennuksissani yhdistän tutkitun tiedon, käytännön harjoitukset ja elävän vuorovaikutuksen. Demonstroin aitoja arjen tilanteita ja rakennan oppimisen hetkiä, jotka jäävät mieleen ja muuttavat toimintaa.
Taustani yhdistää opetuksen, teatterin ja yritysmaailman. Olen työskennellyt sekä kouluttajana että esiintyjänä, ja viime vuosina olen syventynyt erityisesti improvisaatioon ja sen soveltamiseen vuorovaikutuksen kehittämisessä. Monipuolinen kokemus erilaisten ihmisten ja työyhteisöjen parissa on antanut minulle laajan näkökulman siihen, miten yhteistyö, motivaatio ja merkityksellisyys syntyvät.
Uskon, että tärkeintä jokaisessa kohtaamisessa on olla aidosti läsnä ja tehdä työtä niin, että oma mieli ja motivaatio ovat mukana.
Ilahduta meidät! Haluamme kuulla sinusta. Ota yhteyttä jo tänään, niin keskustellaan, kuinka voimme auttaa yritystäsi kasvamaan, erottumaan ja vahvistamaan yhteyttä sekä asiakkaisiin että henkilöstöön. Kohdataan kahvin tai etäpalaverin merkeissä ja tehdään ideoista yhdessä merkityksellistä liiketoimintaa.
SOITA TAI LÄHETÄ MEILIÄ
+358 44 348 0902 hanna.aarnio@areto.fi
Hanna Aarnio, toimitusjohtaja